Skip to: Site menu | Main content

Uutisarkisto

Täältä löydät vanhoja uutisia koskien LS-Curlingin toimintaa.

Länsi-Suomen liigan kevätkausi alkoi(10.1.2011 - ilari)

Länsi-Suomen liigan kevätkauden pelit avattiin sunnuntaina 9.1. Harjavallan erittäin hyvillä jäillä. LS-Curlingista mukana olivat sekä LSC1 että LSC2.

LCS1 kohtasi päivän ensimmäisessä ottelussaan sarjan kärkipaikkaan hallussaan pitävän Loimaan Matarmaan joukkueen. Pitkä tauko peleistä näkyi selvästi otteissa sillä omat heitot eivät osuneet lainkaan kohdilleen ja pelitilanteissa oltiin oikeastaan koko ajan puolustuskannalla. Lukemat tulostaululla pysyivät kuitenkin ensimmäisten päiden ajan siedettävinä, kun vastustajakaan ei saanut vietyä isoja päitä. Neljän pään jälkeen oltiin tilanteessa 3-1 Matarmaan johtaessa. Viidennessä päässä Matarmaan sai keräiltyä hyvin omia kiviään pesään ja kun LSC1 vielä heitti oman viimeisen kivensä pitkäksi, otti Loimaa päästä 3 pistettä. Viiden pää jälkeen tilanne siis 6-1. Kun takaa-ajettavaan oli yhteen päähän 5 pistettä ja peliaikakin tiukoilla, LCS1 kätteli tässä vaiheessa ja 6-1 jäi pelin lopputulokseksi.

Sunnuntain toisessa pelissään LSC1 kohtasi Loimaan Jalosen joukkuen, joka oli jo kerran aiemmin sarjassa onnistuttu lyömään. Päivän aiemmasta pelistä oli selkeästi hyötyä, sillä jälkimmäisessä pelissä heitot löysivät selkeästi paremmin uomiinsa. Ensimmäisestä varastettiin yksi piste, kun vastustajan kapteeni joutui hiettämään omalla viimeisellään 3 LSC:n pesäkiveä vastaan ja ei aivan saanut omaa kiveään ykköseksi asti. Toisessa päästä Loimaa pakotettiin yhteen. Kolmannessa päässä omat heitot, erityisesti poistot, osuivat hyvällä prosentilla kohdilleen ja vastustaja puolestaan ei oikein onnistunut omissa yrityksissään. Niinpä viidennestä päästä kirjattiin LSC:lle 5 pistettä. Kuuden pää alkoi heikosti, kun kaksi ensimmäistä omaa kiveä jäivät molemmat pois pelistä. Jatkossa poistot osuivat kuitenkin kohdilleen, välillä pienellä tuurillakin, ja vastustaja oli edelleen hieman vaikeuksissa oman pelinsä kanssa. Viimeisellään vastustajan kapteeni joutui näin heittämään neljää LSC pesäkiveä vastaa. Reitti ykköseksi oli auki, mutta Heitto osui suojiin. Näin LSC:lle päästä neljän varastus ja tilanne 10-1. Kun viidennestä päästä vielä kirjattiin LSC:lle yhden varastus, päätti Loimaan kätellä, joten pelin lopputulos lopulta 11-1.

Seitsemän pelatun pelin jälkeen LCS1 on sarjassa kakkospaikalla. Yhden ottelun vähemmän pelannutta sarjakärkärki Matarmaata ollaan perässä kaksi pistettä ja kolmantena majailevaa Loimaan Rinteen joukkuetta piste edellä. Edelleen ollaan siis viime kausien tapaan mitalivauhdissa. Kirkkaimman mitalin saavuttaminen ei kuitenkaan ole enää omissa käsissä.

Tarkemmat tilastot curling.fi

Länsi-Suomen liiga jatkuu(18.11.2010 - ilari)

Länsi-Suomen liiga jatkui molempien LS-Curling joukkueiden osalta sunnuntaina 7.11. Huittisissa

Mestaruussarjan puolella LSC1 kohtasi Loimaan Huru-ukut ja Rämön joukkueen Huittisista. Vajaamiehisenäkin peli kulki mallikkaasti ja molemmista peleista kirjattiin voitot. LSC1 - Huru-ukot/Loimaa - 6-2 ja LSC1 - Rämö/Huittinen : 5-4. Näin viiden pelatun pelin jälkeen tilillä on neljä voittoa ja yksi tappio, jolla ollaan tällä hetkellä sarjan kärkipaikalla. Joukkueilla on tosin varsin erilaisiä pelimääriä takanaan.

LSC2 avasi oman kautensa I-divisiooonassa kolmella pelillä. Tuloksina kaksi voittoa ja yksi tappio. LSC2 - Tihumäki/Huittinen: 5-6, LSC2 - Tiuttu/Huittinen: 9-8 ja LSC2 - Lindholm/CHCC: 6-2.

Tarkemmat tilastot curling.fi

Länsi-Suomen liiga starttasi(16.10.2010 - ilari)

Kauden 2010-2011 Länsi-Suomen liiga avattiin Loimaalla lauantaina 16. lokakuuta. LSC1 oli avauspäivänä mukana kokoonpanolla Duhamel (1), Männistö (2), Kattelus (3) ja Kosonen (4). Kolmen pelin saldona oli kaksi voittoa ja yksi tappio.

Avauspelissä vastaan asettui Lehtosen joukkue Copper Hill Curling Clubista. Avauspäässä LSC1 otti viimeisellä kivellä yhden pisteen ja vei pisteet myös kolmesta seuraavasta päästä. Kaksi viimeistä päätä menivät CHCC:lle, mutta kun molemmista irtosi vain yksi piste oli lopputulos 5-2 LSC hyväksi.

Päivä toinen peli oli Loimaan Jalosen joukkuetta vastaan. Jälleen ensimmäisestä päästä otettiin viimeisellä kivellä yksi piste, mutta tämän jälkeen Jalonen vei seuraavista 4 päästä kustakin yhden pisteen. Näin kuudenteen päähän lähdettiin Jalosen johtaessa 4-1. Viimeisessä päässä myös LSC1 sai heittonsa viimein kulkemaan ja sain jemmailtua hyvin omia kiviään pesään. Ennen kapteenien viimeisiä kiviä LSC1:llä oli pesässä ykkönen ja myös kolme muuta peräkiveä. Jalosella oli kuitekin kakkoskivi. Jalonen saikin oman kivensä melko hyvin suojattua viimeisellä heitolla. Onnistuneella kierrolla LSC1 pääsi kuitenkin Jalosen pesäkiveen kiinni ja sai tökättyä sen heikoimmaksi pesäkiveksi. Näin LSC1 otti viimeisestä päästä 5 pistettä ja vei koko pelin 6-4.

Päivän viimeisessä pelissä vastaan asettui Loimaan seniorijoukkue Lehto. Reunarata osoittautui hankalaksi sekä luistoiltaa että kallistuksiltaan. Lehto pääsi näistä jyvälle hieman paremmin ja oli koko ajan pelissä hieman niskan päällä vieden kolmesta ensimmäisestä päästä pisteen kustakin. Neljännestä päästä LSC otti kaksi, mutta viidennestä Lehto vei taas yhden. Viimeiseen päähän lähdettiin näin Lehdon johtaessa 4-2. LSC1 sai melko hyvin tilannetta rakenneltua ja paikka kolmeen pisteeseen oli olemassa. Lehdon nelosheittäjä onnistui kuitenkin purkamaan tilanteen hyvin viimeisellä kivellään. Näin LSC1:n viimeisellä oli paikka enää kahteen pisteeseen ja tasapeliin. Merkki oli kuitenkin hieman pieni ja kivi nousi liikaa. Viimeisestä päästä LSC:lle näin vain yksi piste ja koko pelistä tappio lukemin 3-4.

Seuraavan kerran Länsi-Suomen liigaa pelataan 7.11. Huittisilla. Tuolloin peleissä mukana sekä LSC1 että LSC2.

LS-Curling sähköpostilista(23.9.2010 - ilari)

Uusille curlingista js seurann toiminnasta kiinnostuneille tiedoksi. Seuran tiedottaminen hoidetaan tätä nykyä pääosin sähköpostitse yhteisen sähköpostilistan, pelaajat [ät] ls-curling.net, kautta. Jos haluat liittyä listalle tai vaihtoehtoisesti listalta pois, laita listalle viestiä, niin asiasi etenee.

LS-Curling pronssille Länsi-Suomen Liigassa(25.4.2010 - lscurling)

LSC1 pelasi sunnuntaina 25.4. kaksi viimeistä Länsi-Suomen liigan peliään. Ennen viimeisiä pelejä sarjan kärkikaksikko oli jo karannut tavoittamattomiin. Kahdella sarjapisteellä oli kuitenkin vielä mahdollisuus himmeimmille mitaleille. Tasaisissa peleissä Loimaan Huru-ukkoja ja Jalosta vastaan tuloksina olivat voitto ja tasapeli. Näin saaliina siis kolme sarjapistettä ja sijoitus kolmanneksi sarjassa. Joukkuessa pelasivat kauden aikana Iikko Säntti, Arto Laine, Henri Hännikäinen, Petri Männistä, Heikki Mäntynen ja Ilari Kosonen.

Tarkemmat sarjataulukot Curlingliiton sivuilta http://www.curling.fi/fi/kilpailut/sarjat/4870

Curlingia webcastina(17.3.2010 - lscurling)

Kanadassa saatiin Brier pelattua ja matsit ovat tuttuun tapaan katseltavissa TSN:n video-on-demand -palvelussa: http://watch.tsn.ca/season-of-champions-curling-on-demand

Suora linkki finaalimatsiin (joka on raporttien mukaan yksi parhaista ikinä): http://watch.tsn.ca/season-of-champions-curling-on-demand/tim-hortons-brier-final---ontario-vs-alberta/

(via Curling.fi)

Länsi-Suomen Liigaa(8.3.2010 - lscurling)

Sunnuntaina 7.3. pelattiin Länsi-Suomen liigan lopuusarjojen pelejä Loimaalla. Ylempään loppusarjaan selvinnyt LSC1 kohtasi avauspelissään sarjaan johtavan Matarmaan joukkueen. Peliä käytiin varsin tasaisissa merkeissä. Viiden pää jälkeen peli oli tasatilanteessa 5-5 ja Matarmaalla oli viimeisen kiven etu viimeiseen päähän. Lopulta peli ratkesi viimeiseen heittoon, jossa Matarmaalla oli avoin paikka poistaa LSC1 kivi ja voittaa peli. Kivi kuitenkin lipsahti kokonaan kohdekivestä ohi ja LSC1 varasti viimeisestä päästä yhden pisteen 6-5 voittoon.

Päivän toisessa pelissä LSC1 kohtasi Huittisten Rämön joukkueen haastavalla reunaradalla. Joukkuella oli koko pelin ajan vaikeuksia saada otetta jään kallistuksiin. Vastustaja pääsi karkaamaan jo pelin alussa reiluun johtoon, jota ei onnistuttu kuromaan kiinnin. Pelistä kirjattiin siis tappio selvin 2-7 lukemin.

Päin viimeisessä pelissä kohdattiin Naantalin Reunasen joukkue. Ensimmäisessä päässä vastustaja sai kaksi omaa kiveänsä hyville paikoille keskisuojen taaksen, eikä niitä onnistuttu poistamaan, niinpä vastustajalle kahden varastus. Toisessa päässä omatkin heitot alkoivat löytää uomiinsa ja näin siitä saatiin 4 pistettä. Viimeiseen päähän lähdettiin 4 pisteen johdossa 7-3 tilanteesta. Niinpä vastustajan kiviä yritettiin poistella. Poistot eivät kuitenkaan ihan napsuneet kohdalleen, joten vastustajan kapteenilla oli vielä viimeisellä kivellään mahdollisuus ottaa poistolla neljä pistettä ja tasoittaa peli. Heitto kuitenkin epäonnistui ja LSC1 varasti vielä viimeisestä päästä yhden pisteen. Lopputuloksena oli siis voitto lukemin 8-3.

Tällä hetkellä LSC1 on sarjassa neljännelle sijalla tasapistein kolmosen kanssa, kun kaksi kierrosta on vielä pelaamatta. Tarkemmat tilastot: http://www.curling.fi/fi/kilpailut/sarjat/4870/sarjataulukot

Länsi-Suomen liigaa(21.2.2010 - lscurling)

Lauantaina 20.2. pelattiin alkusarjan viimeiset ratkaisevat pelit curlingin Länsi-Suomen Liigassa. LS-Curling 1 onnistui voittamaan Naantalin Reunasen joukkueen luvuin 7-5 ja varmisti näin paikkansa ylemmässä loppusarjassa. LS-Curling 2 puolestaan taipui Reunaselle 5-9 ja joutui tyytymään alemman loppusarjan paikkaan. Tarkemmat sarjataulukot löytyvät osoitteesta http://www.curling.fi/fi/kilpailut/sarjat/4870/sarjataulukot

Katso olympiacurlingia netistä livenä!(18.2.2010 - lscurling)

Eurovisionsports.tv -webbipalvelu lähettää suorina lähetyksinä kattavasti Vancouverin olympialaisten tapahtumia. Kanavalla näytetään runsaasti myös curlingia, joten kivipelin ystävillä riittää jännitettävää!

*Suorat lähetykset
*Lähetysaikataulut

Huomaa, että selostamattomien kanavien lisäksi voit seurava Euroopan eri maiden yleisradioiden seleostettuja livelähetyksiä valitsemalla vasemman reunan "Channels Navigatorista" TV Channels Live. Ainakin BBC kanavilta on tullut kivasti myös curlingia kun jompikumpi GBR joukkueista on pelivuorossa.

Länsi-Suomen Liigaa(15.2.2010 - lscurling)

LS-Curling ottaa kaudella 2009-2010 osaa curlingin Länsi-Suomen Liigaan kahden joukkueen voimin. Runkosarja on kohta pelattu ja tällä hetkellä LSC1 pitää sarjassa kuudetta tilaa ja on viimesenä menossa mukaan ylempään loppusarjaan.

Sarjan ollessa ennästystasainen on LSC2 sijalla 11, kuitenkin vain kaksi pistettä LSC1 jäljessä. Jos LSC1 häviää viimeisen runkosarjan ottelunsa ja LSC2 voittaa, nousee LSC2 viimeisenä joukkueenä mukaan ylempään loppusarjaan ja LSC1 putoaa alemman loppusarjan puolelle.

Sarjan kärjessä on vakuuttavalla saldolla Loimaan Martarmaan joukkue. LS-Curlingin osalta alkusarjan viimeiset ja ratkaisevat pelit käydään lauantaina 20.2. Loimaan Curlingputkessa.

Tarkat sarjataulukot löytyvät osoitteesta http://www.curling.fi/fi/kilpailut/sarjat/4870

LS-Curling sähköpostilista(15.2.2010 - lscurling)

Seuran tiedottaminen hoidetaan tätä nykyä pääosin sähköpostitse yhtisen sähköpostilistan, pelaajat [ät] ls-curling.net, kautta. Jos haluat liittyä listalle tai vaihtoehtoisesti listalta pois, laita listalle viestiä, niin asiasi etenee.

TUL:n Curling Idea Parkissa(3.6.2009 - larry)

TUL järjestää curling tilaisuudet 8-14.6.09 Lempäälän Idea Parkissa. Varauksia: Jukka Vilkki, puh. 045 7731 1055, email: kymenlaakso(at)tul.fi

Harjoitukset Huttisissa(13.8.2008 - lscurling)

Seuralla on sunnuntaina 17.8. harjoitusvuoro Huittisten jäähallilla 16:30 - 18:30. Olisi hyvä jos olisimme paikalla noin klo 16:00 aikaan, sillä tarkoitus on pitää pieni palaverin koskien valmennusta ennen harjoituksia. Tervetuloa!

Yhdistyksen kokous(28.7.2008 - lscurling)

Yhdistyksen kokous järjestetään keskiviikkona 30.7. klo 18:30 alkaen Metro-Auto Areenalla keilailun merkeissä. Tervetuloa mukaan!

Miten curlingkivet valmistetaan?(19.5.2008 - lscurling)

Youtubesta löytyi mielenkiintoinen video siitä miten curlingkivet valmistetaan. Katso alla olevasta linkistä: How Curling Stones are Made?

Granite 2 - Curlingpeli PC:lle(8.4.2008 - lscurling)

PC:n curlingpelien parhaimmistoon kuuluva Granite on saanut kakkososan.

Kuva Granitesta

Granite on varsin realistinen simulaatio kivien ja jään suhteen, pelissä pystyy mm. säätämään radan huurtumista, kallistuksia, peblin kulumista, kivien nousevuutta jne varsin kattavasti. Varsin kätevä peli esim taktiikkaharjoitteluun.

Peliä voi kokeilla ilmaiseksi 7 päivän ajan. Kokeilun loputtua lisenssin voi ostaa varsin edulliseen 25 USD hintaan (~16 EUR). Lisäinfoa ja pelin lataus löytyvät osoitteesta http://www.inturnsoftware.com/main/

Harjoitukset Vammalassa!(15.1.2008 - larry)

Seuralla on ohjatut harjoitukset Vammalan jäähallilla sunnuntaina 27.tammikuuta klo 13 - 15. Tervetuloa!

Jääaikaa Huittisista(23.11.2007 - lscurling)

Ylöjärven hallin tilanteen ollessa avoin, hyvät mahdollisuudet curlingin harrastamiseen ovat Huittisen Jäähallilla. Matkaa Huittisiin kertyy tunnin verran. Jää Huittisissa on kuitenkin erinomainen, joten matka kannattanee tehdä.

Osoitteessa www.huittistenjaahalli.fi otsikon "Jääajat" alla voit etsiä itsellesi sopivia vuoroja. Halutessasi tehdä varaukset voit ottaa yhteyttä Larryyn tai Huittisen Heimo Kankaanrantaan.

Tiedote 19.9.2007(24.9.2007 - larry)

LS-Curling:lla ei ole enää toimintaa Ylöjärven jäähallissa. Olen hyvin pahoillani, että muuta ratkaisua ei ollut löydettävissä. Ilmoitamme mahdollisesta toisesta jäähallista lokakuun aikana.
-Larry Gregorwich

Vuoroista!(5.9.2007 - larry)

Uusia jäävuoroja oheisessa listassa. Neuvottelut jäähallin kanssa ovat taas, lievästi sanoen, vaikeita, joten muutokset vuoroihin ovat taas mahdollisia. Toistaiseksi mennään kuitenkin ohesssa listattujen vuorojen mukaan. Muutoksista ilmoitellaan tällä sivulla.

LS-Curling sähköpostilista!(20.8.2007 - lscurling)

LS-Curlingin jäsenille on luotu oma sähköpostilista. Lähettämällä postia osoitteeseen pelaajat (at) ls-curling.net, menee viesti automaattisesti kaikille seuran jäsenille.

Osa jäsenista on lisätty listalle automaattisesti ja he ovat jo saaneet tervetuloviestin listan kautta. Jos et ole saanut tätä viestiä, mutta haluaisit olla listalla, lähetä sähköpostia osoitteeseen ilari.kosonen (at) uta.fi, niin voimme lisätä sinut listalle.

Kausi alkaa!(6.8.2007 - sepe)

Kauden 2007-2008 aloitus tapahtuu 12.08.2007 kello 16.30 harjoitusten merkeissä.

TERVETULOA MUKAAN KAIKKI UUDET JA VANHAT KURLAAJAT!

Kiitokset jo tässä vaiheessa niille, jotka osallistuivat jäähallilla ratamaalaustalkoisiin. Luvattu saunatilaisuus pidetään heti sopivan ajankohdan tullen.

Uutisarkisto käyttöön!(6.8.2007 - lscurling)

Jatkossa tällä etusivulla näkyy vain 5 viimeisintä Ls-Curlingia koskevaa uutista. Vanhemmat uutiset arkistoidaan ja ne löytyvät jatkossa sivuilta kohdasta 'Uutisarkisto'. Linkin arkistoon löydät vasemmasta linkkinpalkista.

Seuran jäsenmaksu(6.8.2007 - lscurling)

Sikäli kun budjettilaskelmat pitävät paikkansa, LS-Curlingin jäsenmaksu tulee olemaan 50 € / henkilö / kausi. Seura myös mahdollisesti maksaa jäsentensä osalta Curlingliiton lisenssin. Ilmoitamme lopullisen jäsenmaksun määrän ja maksuohjeet näillä sivuille viimeistään lokakuun loppuun mennessä.

Jos ostat syksyn / kevään aikana itselleni henkilökohtainen harjan (tai olet jo aiemmin ostanut), ei sinun tarvitse maksaa syys / kevätkauden jäsenmaksua. Ilmoita tästä Larrylle, jotta hän saa pidettyä seuran / liiton jäsenrekisterin ajantasalla.

Jäsentensä valmentautumista varten seuran hankintalistalla syksyn aikana videokamera. Kameran avulla voimme jatkossa mm analysoida ja toivottavasti näin myös parantaan itse kunkin heittotekniikkaa.

Curlingliiton jäsenmaksu kaudelle 2007-2008(6.8.2007 - lscurling)

Curlingliiton jäsenmaksu käytännöt ensi kaudelle on tällä hetkellä selvityksen alla. Odotamme mahdollista siirtymistä lisenssi-pohjaiseen ratkaisuun, jonka mukana tulisi myös urheilijavakuutus. Tämä on tärkeä asia, joten seurailkaa tätä palstaa viikkottain.

Jäävuoroista(6.8.2007 - larry)

Tilanne 4.8. Jään teko, välineiden huolto. Tällä kaudella seuran vuoron (ainakin toistaiseksi), joka suunnuntai klo 15:00-16:30. Muutokset ovat mahdollisia ja tiedotamme niistä näillä sivuilla.

Ennen 26.8. vuoromme ovat epäsäännollisiä. Ilmoittamme varmistuneista vuoroista oheisessa vuorolistassa.

LS-Curling voittoon!(2.5.2007 - larry)

LS-Curling voitti ensimmäistä kertaa pelatun Länsi-Suomen curlingliigan.

Kaksinkertaisen runkosarjan jälkeen sarjakärjessä oli tasapistein kolme joukkuetta – Rinne Loimaalta, Oksman Uusikaupungista ja Kosonen Ylöjärveltä - jokaisen kerättyä 12 pelistä 16 pistettä. Mestaruuden ratkaisseet uusintapelit pelattiin 29.4. Loimaan loistavilla jäillä.

Ensimmäisessä uusintaottelussa Rinne päihitti Oksmanin aloittuaan pelin vahvasti ja vieden ensimmäisestä päästä 7 pistettä. Lopputulos oli lopulta Rinteen hyväksi 13-6.

Toisessa uusintapelissä Kosonen kohtasi Rinteen, joka olisi voitolla voinut varmistaa mestaruuden itselleen. Kotikenttäkään ei kuitenkaan auttanut Rinnettä vaan Kosonen vei ottelun nimiinsä vahvalla pelillä lukemin 13-2.

Viimeisessä uusintapelissä kohtasivat Kosonen ja Oksman. Hävittyään ensimmäisen uusinnan Oskman olisi tarvinnut tästä pelistä voiton noustakseen mestaruuteen. Kosonen ei kuitenkaan antanut yllättää itseään vaan jatkoi hyvää peliään. Tulos lopulta Kososen hyväksi 14-2.

Mestaruuden ja ensimmäisen kiinnityksen kiertopalkintoon voitti siis Ylöjärven LS-Curlingin Kososen joukkue. Kakkoseksi sijoittui Rinne Loimaalta ja kolmanneksi Oskman Uusikaupungista.

Joukkueessa pelasivat kauden aikana: Ilari Kosonen (kapteeni), Petri Männistö (kolmosheittäjä), Heikki Mäntynen (kakkosheittäjä) Jari Porhio (ykkösheittäjä), Arto Laine (varamies), Iikko Säntti (varamies) ja Larry Gregorwich (varamies).

Voittajajoukkue
Voittoisa joukkue Arto Laine, Jari Porhio, Petri Männistö ja Ilari Kosonen. Kuvasta puuttuvat Heikki Mäntynen, Iikko Säntti ja Larry Gregorwich.

LS-Curling I-divarissa(13.3.2007 - larry)

Ls-Curling otti tänä vuonna ensimmäistä kertaa osaa curlingliiton järjestämään SM-sarjaan, jossa joukkueemme pelasi I-divisioonassa.

Kauden neljän turnauksen aikana joukkue onnistui keräämään tililleen 6 voittoa ja 12 tappiota. Tämä oikeutti loppututoksissa kymmenen joukkueen sarjassa seitsemännelle sijalle. Tavoitteena sarjaan lähdettäessä oli lähinnä kerätä kokemuksia tulevaisuutta varten, joten siihen nähden kauden mittaan esitetyt otteet ja voitot olivat joukkueelle positiivinen yllätys.

Vakipelaajia joukkuessa olivat Ilari Kosonen (kapteeni) ja Petri Männistö (kolmonen). Kahden ensimmäisen pelaajan paikalla pelasivat kauden ainana Jari Porhio (3½ turnausta), Heikki Mäntynen (3), Arto Laine (1) ja Seppo Mattila (1).

Täydelliset tulokset ja sarjataulukot täällä.

Curlingliiton jäsenmaksu(27.9.2006 - lscurling)

Curlingliiton maksu 20 eur tilille: 450014-222597 (seuran tili). Kun maksat, muista laittaan maksun viestiosuuteen nimesi, jotta voimme tunnistaa maksut. Lähetä myös Larrylle osoitteesi liiton lehden postitusta varten.